Ihan ekaksi haluan kiittää viime postauksen lukijoita, teitä oli ihan hurjasti ja sain myös henkilökohtaista palautetta siitä, miten näihin minun kirjoituksiin voi samaistua ja että meitä on niin paljon, jotka tasapainottelee täydellisen ja epätäydellisen elämänsä kanssa ja koittaa vaan tehdä parhaansa.
Sehän se vaan rohkaisee kirjoittamaan lisää.
Käsi ylös, joka on ollut avioliitossa/avoliitossa/parisuhteessa kauan, tarkoitan KAUAN...Niin kauan, että välillä ei enää muistakaan kuka oli, kun alkoi olemaan tuon toisen kanssa. Niin kauan, että välillä miettii, vaikka kuinka olisi omaakin elämää, mikä on tai tulisi olemaan, jos ei olisikaan.
Näitä on ihan hyvä joskus miettiä. Vaikka menisikin hyvin ja vaikka aurinko paistaisikin joka päivä. Vai paistaako ja ihan joka päivä. Tuskin kellään.
Meille on useasti sanottu, että kun ollaan niin oikeita toisillemme, ihana pari. Yritän aina siihen väliin huikata, että on meilläkin omat juttumme. Pienet ja välillä suuret. Erostakin on joskus puhuttu, välillä tosissaan, välillä suutuspäissään huudettu kun ei muutakaan olla keksitty.
Moni olisi varmasti jo eronnut. Ne ketkä on olleet oikeasti kauan yhdessä, tietävät sen, että muuttuuhan se elämä nuoruuden vimman ja ruuhkavuosien aikana. Välillä ollaan kämppiksiä, selvitään rutiininomaisesti viikosta, jos muistetaan suikautetaan suukko poskelle, välillä ei muisteta/keretä/jakseta sitäkään.
Kyllähän sitä mielessään tietää, mitä pitäisi tehdä ja muistaa. Jutella, vaalia yhteistä aikaa, vaatia myös sitä yhteistä aikaa, sanoa sille kumppanille, että nää minut ja katso minua. Tylsää, tosi tylsää. Ei kutkuta mahanpohjassa, ei saa päätä sekaisin tai lurittelemaan maailmalle rakkaudesta.
Mutta sitten sen taas muistaa, kun raahautuu kotiin työpäivän jälkeen ja ruoka on valmiina pöydässä, tai se toinen on yrittänyt siivota. Parhaansa koittanut, vaikka sitten siivoatkin perässä kiroillen.
Me naiset kun ollaan välillä niin hiton vaativia. Suutuksissani saatan helposti sanoa, että entäs jos sinäkin vaihtaisit a. parempihermoiseen b. rauhallisempaan ja c. vielä ihan erilaiseen vaimoon, niin olis sinullakin helpompi elämä. No ei ole vielä vaihtanut. Tietääkseni ei ole edes mallannut...
Joskus sitä katsoo kateellisena somen rakkaudentunnuksia ja miettiä mielessään, että on se noilla niin älyttömän onnellista. Vai onko kuitenkaan? Jos kurkkaa kulissien taakse, voi nähdä jotain ihan muuta. Ulospäin saat kaiken sellaisen näköiseksi kun haluat.
Entäs myö?
Sitkuttaa, nitkuttaa, taipuu, vaipuu, mutta ei katkea. Ja jos ei joka ilta muista sanoa sitä R-kirjaimella alkavaa sanaa, saa senkin anteeksi.
Keittää vaikka seuraavana aamuna puuron, kun vaimo sen edellisenä iltana suutuspäissään poltti pohjaan.
Kyllähän työ tiiätte, sitä mannapuuroa ja mansikkaa 😙
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti