Ei niihin haaveiluihin kuulunut se tylsä arkinen aherrus, pimeä talvi tai muut elämän kommerverkit.
Avioliiitto on kyllä sellainen taitolaji, että joiltakin se onnistuu paremmin ja joiltain huonommin.
Tahtotila olla yhdessä on oltava tosi vahva, eikä se siltikään aina onnistu.
Vuodessa on varmasti lukemattomia päiviä, jolloin ei jaksaisi katsella tuon toisen naamaa ja tiedän sen tunteen olevan ihan molemminpuolinen ;)
Onneksi meidän perheessä saa rakastaa ja välillä olla rakastamatta...ei nyt ihan telkkari ikkunasta lennä, mutta melkein. Tunteet näytetään ja sanotaan ääneen, hyvässä ja pahassa.
Nettimaailmaan voi suoltaa toisista ihmisistä ihan mitä vaan ja tästähän kirjoittelin jo aiemminkin. Minunkin elämän kerrottiin olevan pinnallista, ei aitoa ja keksittyä.
Ja tähän kyllä tosi iso Heh!
Välillä toivoisinkin, että pystyisinkin vähän suodattamaan mitä asioita kerron. Tulee höpöteltyä ja luotettua ihmisiin liiankin herkästi.
Ehei, kyllä se pinnallinen elämä on jossain muualla kuin Mäkitiellä. Meillä ei kovin kummoiset luurangot kaapeissa kolise.
Onhan niitä varmaan ns. kulissiliittojakin. Ollaan yhdessä lasten, tavan tai vaikka rahan vuoksi. Ei enää jakseta edes erota.
Välillä sitä itsekin miettii, kun takana on kohta kymmenen vuotta avioliittoa ja toiset kymmenen seurustelua, että mikä ihme se on se yhdessä pitävä voima.
Kai se on se, että kun edelleenkin on toisen vieressä hyvä olla (silloin kun ei ole mykkäkoulua) ja sitten ei ole tarvetta etsiä mitään sen parempaakaan. On yhteisiä asioita enemmän kun erottavia. Ja edelleen viihdytään yhdessä. Ei sekään näin monen vuoden jälkeen ole mikään itsestäänselvyys.
Paljon on vuosien saatossa ympärillä erottu, petetty, menty takaisin yhteen ja taas vihattu. Elämä kun on niin ihmeellistä, että mitä vaan voi sattua. Ihmiset ovat tunteiden vietävissä ja se on ihan inhimillistä.
Minut kyllä tunnetaan tyttöjen kesken siitä, että rakastan katsella komeita miehiä. Siihen se kyllä sitten jää. Minä en yhden illan innon takia, tarkoituksella ja kovin hepposin perustein laita omaa perhe-elämääni vaakalaudalle.
Katsella saa ja pitääkin. Jaksaa sitten taas sitä omaakin puolisoa katsella vähän eri silmällä.
Maailmahan on valintoja tai houkutuksia täynnä meille kaikille. Jokainen on vastuussa vain omistaan ja kyllä ne yleensä edestään löytää.
Kirkossa on kuulutettu meidänkin onnesta, mutta kuka sen sanoo kauanko se kestää. Eihän se edes aina ole meidän omissa käsissä. Kun kaikki on vähän liiankin hyvin, pelkää että entäs jos jotain tapahtuu. Pitäisi osata iloita ja elää hetkessä. Välillä siitä saa muistutuksia.
Minun entisen työkaverini mies sairastui vakavasti ja avovaimo hoiti hänet
kotonaan melkein loppuun asti. He olivat eläneet yhdessä nuoresta lähtien, unelmat ja elämä oli menty yhdessä rinta rinnan. Paljon olisi ollut vielä matkaa jäljellä, kun kohtalo päätti toisin.
Minua tämä kosketti kovin ja sanoinkin kotona, että tuossa tiivistyy se sana josta niin paljon puhutaan ja julkisesti toitotetaan, se ei tarvitse hienoja korulauseita tai ympärille maallista mammonaa,
Rakkaus, kaiken se kestää..
Muistakaa pitää huolta toisistanne!
 |
| Nuorina ja nätteinä v.2007 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti